Aion muuten ottaa tänään mittanauhan esiin ja mittailla itseäni, oon lukenu niin paljon muiden blogeja, haluan verrata minkä kokoinen olen muihin verrattuna :) (En oo koskaan mittanauhaa käyttänyt itseni mittaamiseen)
Et nyt mittanauhat esiin! Jaloista tunnen ainakin, että on lähtenyt.
Uskaltauduin sitten tsekkaamaan painon 4 päivän jälkeen.. En pettynyt, en ollu ilonenkaan.
Eilen join 2 lasia valkoviiniä ja söin yhden piltin ja pari hapankorppua, kaloreita en osaa arvata ehkä 500?
Huono juttu oli ostaa valkkaria, jos ja aina kun juon alkoholia tulee nälkä, tekee mieli kaikkea hyvää ja rasvasta.
Eilen olikin vaikeeta (ruoka vain mielessä) siksi meninki nukkumaan niin aikasin, nukuin liikaa ja heräsin väsyneenä.
Aikasemmin kerroin kun painan 53 voin palkita itseni. En voikkaan, vasta kun menee 52 puolelle.
Pelottaa että repsahdan!
Ja taas kerran tuntuu turhalta kaikki, yksikin hyvä päivä olisko liikaa pyydetty?
Voin suoraan sanoa että syömishäriö on koukuttava/ paska/ ihana tauti, se on ääni mun päässä.
Se vie kaiken ilon kaikesta, ainut mistä iloitset on numerot. Silti numeroiden muuttumineen pienemään tuottaa äärimmäistä mielihyvää, se on kuin huumetta.
Mun tavote on 50, painonlasku on huumetta, toivon että se riittää mulle ja mun omakuva näyttäisi hyvältä. Mitä jos se ei näytä? Entäs jos haluan päästä neljännen puolelle, esim haluan vaan olla nelosen puolella ja tavoitteeksi tulisi 49? En halua tätä.
Se päivä kun nään vaa'alla numerot 5,0 tai 5, jotain.
Olenko onnellinen, loppuuko tämä kaikki tähän, näytänkö hyvältä? Ja miten saan sen pidettyä siinä 50 kg.
En mitenkään? Ai syömällä aina turvaruokaa, ehkä täytyy 50 kilon kohdalla alottaa liikunta jotta voisi syödä enemmän. En haluaisi että se nousee yli 50..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti