Lukijat

perjantai 28. syyskuuta 2012

:)


Mun on pakko ostaa vaaka, hirveetä tällänen tietämättömyys.
Syömiset on kyllä menny hyvin, en malta odottaa paljon se näyttää, meen ehkä tänään ostamaan.

Mulla tulee pahamieli ihmisten sanoista, ku niitä tulee joka puolelta! Ja ahdistaa.

Aion nyt pitää hauskaa mennä ulos,
se ei tarkota meen hakemaan uusia miehiä.
I have self-respect.


tiistai 25. syyskuuta 2012

APUA!

Söin sipsiä, 2 suklaapatukkaa monia, monia pilttejä KAIKKEA TURHAAN ja AIVAN TURHAAN!
YLI 2000 kalorin edestä ainakin!  + olen itkeny koko illan, en saa unta!

Karkotin ihmisen elämästäni.
Tein sen vaan sun takia, koska tämä on sulle liikaa, enemmän ku mulle!
En halua rakkaimmalle pahaa ja mä olen sitä. PAHAA.

Mä saan nyt sitä omaa aikaa mitä halusinkin.  
Mun täytyy nyt pärjätä omillani. ehkä pärjään, ehkä en, en oo koskaan ollut yksin.

My enemy is me

Ihan normi päivä. Aamulla söin piltin ku oli kauhee nälkä 75 kcal.
Kun mulla ei ole sitä vaakaa, tuntuu kun avaimet, puhelin olis poissa jotain puuttuu. No ehkä ihan hyvä! Ajattelen toivoa, että kun saan uuden paino olisi tippunut paljon. Tuskinpa.
Mun Kroppa haluu pitää kiinni sen lämmöstä, sen ihroista ja läskistä.
Miksi se ei vaan halua antaa nautintoa sen omistajalleen joka kantaa sitä koko elämän?
Julma kroppa

Mun kroppa ei luovuta, se taistelee loppuun asti, ja mä taistelen sitä vastaan. Kumpi voittaa?
Kroppa yleensä....


maanantai 24. syyskuuta 2012

Pvän saldo

 MUN VAAKA ON RIKKI!
 
Pakko postaa nyt ku vielä muistan:
Eli syömiset tänään 3 Pilttiä
350 kcal
33,4 hiilarit

Yksi piltti odottamassa jos jaksan 65 kcal + 14 hiilarii jos syön tän niin sit 

415 kcal + 47 hiilaria. Mut tuskin jaksan. eli taitaa jäädä 

350 kcal jeee :)

Who Am i?


Mua niin vitutttaa, kun en saa noita raxeja ruutuun tonne sivuun (X)!!

Viikonloput aina menee syödessä, vaikka mulla piti olla se itsekuri kohdillaan.
No onhan se, viikolla! No so what ainaki aineenvaihdunta lähtee liikkeelle vklp. Ärsyttää vaan kun ei saa raksitettuu noita kilokohtia, pysyy aina samassa... Paino nousee vklp ja laskee samaan sitten viikolla.

Tuntuu hirveen vaikeelta saada alemmas paino.
Viime postaus oli aika raju, olin tosi vihainen kaikelle.
Kävin psykiatrilla, jonka mielestä minulla EI ole syömishäiriötä, vaan se vain sivuoire kaikesta ja kaikista ongelmista mitä omistan. Ja taas kerran ärsyttävä psykiatri.
No me edetään näin: on olemassa nuorten kriisi joku juttu, jossa voin käydä 2krt viikossa ja käynkin, se on vaan ti-to. Ja siten 3kk jälkeen palaan tälle ärsyttävälle psykiatrille ja hän kirjoittaa sen E-lausunnon kelaan, jotta saan heidät maksamaan mun oman psykoterapian, ja sitten pitää vielä etsiä oma psykoterapeutti ja en varmalla halua tällästä kun tämä nainen! yök.
Tottakai tässä on myös omavastuu olisko ollu joku 10 e.

No ainakin yks hyvä juttu, se sano että näillä sun papereillä saat varmasti tuet siihen ( ovat n. 2 A4 kokosta sivua) että ei siitä huolta.

Ja sitten hän mainitsi että kun tämä on vain "oire" ja minulla ei oikeasti ole mitään häiriötä, kun käyn täällä kriisiavussa mun mieli muuttuu ja rupean syömään normaalisti ja tätähän minä en halua! En halua.
En sitten puhu omista syömisistä mitään, puhun vaan lapsuudesta ja kaikenmaailman muista asioista, koska kukaan eikä mikään tule mun tavotteen edelle!

ja suurin kysymys on kuulemma ja varmaan onkin.

Kuka minä olen?

torstai 20. syyskuuta 2012

Itsekuri

Its my time

Nyt on itsekuri kohdillaan, johtuu ehkä kaikesta paskasta mitä on tapahtunu viimepäivinä, ettei edes tee mieli syödä. Onneksi.


Haluisin muuttaa pois, pois mun kodista josta kukaan ei löydä mua, ei kukaan.

Ei oo enää ketää kattelemassa mun syömisiä :) Eilinen saldo pari tikkarii ja vähän keittoo.. Alle 200 kcal. Ja ne 2 kiloa jotka tuli vklp aikana on poissa.

Mulla ei oo nyt muuta kun laihdutus, en aio keskittyä mihinkään muuhun ku tähän.
Aion silti syödä jotain päivittäin, ettei kroppa mee säästöliekeille.
Ei oo nälkä, ei oo, mahtavaa!!
Mä teen mitä MÄ haluan, mä syön mitä MÄ haluan ja koska MÄ haluan. Jos syön hah.

50 kg here i comee.

Mun elämä on sekasin tällä hetkellä, ja niin aion olla minäkin. En välitä enää. (muustakun yhdesta asiasta)
Oon karsinut kaikki  TE paskat ihmiset mun elämästä.
Elän vaikka mielummin yksin, ku elän ihmistenkanssa, jotka saa mut sekasin ja hermostumaan. Tällä hetkellä mä elän laihdutukselle.
Sitku oon tavotepainossa, voin ettiä elämääni ihania ihmisiä.

Onneksi on olemassa rauhottavia ja kaikenmaailman lääkkeitä, joista saa ajatukset muualle.

Beautiful = tuleva paino
Mess= tämänhetkinen pään sisällä asuva piru.

PS. OVI EI AUKEA!







lauantai 15. syyskuuta 2012

Kilo

Eilen näin ystävää ja sen pikkupoikaa, se on niin söpö sellanen puolivuotias konnttaaja :) 
Ne jäi sit yöks mun luo ja tietenki käytiin kaupassa ostamassa kaikkea hyvää, ja paino noussut nyt kilon....
No nyt ainakin aineenvaihdunta lähtee liikkeelle + pupu tulee yöks ja mennään syömään, siinä toinenkin kilo.

kilo ,kilo ,kilo ,kilo 

En anna niiden pirujen häiritä tänään! 

torstai 13. syyskuuta 2012

Valheella on lyhet jäljet

Eilen meni aluksi ja päättyi taas yhteen katastroofiin.  En jaksa kutsua nimellä poikaysävä, keksin toisen nimen = Pupu.

Nyt vituttaa, ahdistaa tulevaisuus (tuntuu ettei sellasta ole, ainahaan hänen kanssaan) tuntuu rumalta, ei tarpeeks riittävältä, tuntuu PAHALTA.
Pupu kysyi voiko katsoa mun laukkuun. Olen piilotellut siellä mun rauhottavia lääkkeitä (rivatril)  jotka lääkäri on mulle määräny, ei turhaan, vaan ihan tarkotukseen. Ahdistukseen.
Miten joku toinen ihminen voi uhkata heittää pöntöstä alas toisen lääkkeet, millä oikeudella? Jos lääkäri määrää sulle rauhottavia se ei tee susta narkkaria, ja varsinki jos niitä käyttää niinku kuulukin.

Annoin sille linkin mun blogiin toivossa että se ymmärtäis että tää todellakin on sairaus.
Vastaukseksi sain, että hän haluaa normaalin tyttöystävän eikä mitään sairasta anorektikkoa, ja opettele hyväksymään ittes sellasena ku oot.
Ai sormia napsauttamalla munko pitäis nyt muuttaa oma minä-kuva ja elää ja jatkaa normaalia elämää. Ei se ihan noin mene! Sairaus on sairaus ja omakuva on ja pysyy, kunnes siihen saa pitkäaikasta apua, terapiaa, ihan mitä vaan tarvii.
Ja jos mun tavote on 50, se on! Anorektikko on paljonkin vähemmän, mä haluan vaan olla laiha, en 50 alemmas edes haluaisi mennä. 50 kg mun pituselle on vielä normaalia. Ehkä vähän alipainoa, mutta ei mitenkään vaarallisen laihaksi. 5kiloa tästä ei tee musta anorektikon näköstä.
"Myötä ja vastoinkäymisissä" ja vitut. Ja muutenkin kuulin sellasta settiä, että sai mut muutenkin ärsyntyneeksi, epäileväksi jne. Rannalla tyttöjä kotimaassa ja vaan hänen veljensä huomasi tytön, vaikka joka päivä olivat samassa paikassa olleet. Ei hän huomaa mitää, ei hänellä oo silmiä päässä niinkö?
Ja mun pitää kullemma valita tää sairaus tai se, ja millanen äidinhahmo olisin. Syömishäiriöiset osaavat kyllä peittää jälkensä, niin ettei lapset ymmärrä. Ja kun tavotteeseen pääsee, ei siitä alemmas tarvitse mennä, jos hankitaan lapsia, ei edes mietitä tollasia asioita.
 Ja niinku mä vielä painotan mulla on tavote, en halua siitä alemmaksi, kaikilla on tavotteita.

Sama uskonto, erimaa, tää saa mut masentumaan, koska aavistelen pahasti,että jotain pahaa tapahtuu. Ja mun vaistot ei koskaan osu väärin.
En tiedä mitä tehdä, ja jos joudun tämänkin perjantain olemaan yksin, niin ei hyvä.
En löydä sanoja kuinka (vituttaa) ei oo oikee sana, en edes löydä sellasta, en tiedä, viimeistää enskesänä joudun omassa päässä lausumaan nämä sanat, aamulla tuli telkkarista, jotenkin tajusin heti.
I heard that you're settled down
That you found a girl and you're married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things I didn't give to you.

Hyvä päivä

Moiii :)
Eilen en kerennyt kirjottaa, mutta nyt pakko purkaa.
Tänään oon ollut tosi ilonen, poikaystävä tulee tänään matkalta  ja aamupainoki oli pudonnut puolí kiloa, eli 56,4... Eli ei ainakaan maha pömpötä ja muutenkin ihan hyvin viihdyn omissa nahoissani tänään, onneksi..

Syömiset toissapäivänä: En syönyt mitään muutakun yhden Tupla-patukan (400 kcal) voisin vaihtaa tän 400 kaloria johonki terveellisempään, tiedän! Mutta ainakin paino pudonnut puoli kiloa, että ei se kai niin haitannut, mutta pyrin kumminkin terveellisesti syömään sitä pientä määrää mitä aionkin..

On tänään sattunu kurjaki juttu, joka sai omenan mun kurkkuun, siis totaalinen selkäänpuukotus.
Mun "ystävä" no ei sitä sellaseks voi kutsua enää. Muutenkaan harvoin nähtiin, mutta soiteltiin usein ja puhuttiin kaikenmaailman asioista.
Niin, minulla ja tällä "ystävällä" about. kuukaus sitten tuli riitaa, hän haistatteli vaan paskat ja loukkaannuin siitä, en ottanut mitään yhteyttä koko kuukauteen.
No päätin sitten tänään soittaa ja kysellä kuulumisia (Ei olisi pitänyt!) olin valmis hautaaman tän riidan. Ei vastannut. Ja sitte tulee tekstaria, ettei halua olla missän tekemisissä. Vähän tuli puuntakaa tällänen vastaus ja tietenki ihmettelin ja kerroin poikaystävällekkin, joka ymmärsi, että tuntuu varmasti pahalta, mutta ei tää tyttö koskaan ole sun kaveri ollukkaan, että "minä oon sun ystävä" lohduttavaa tietenkin :)

Mutta omamielipide, vaikka onkin poikaystävä, silti on hyvä olla joku hyväystävä, tietenki tarviin tyttöpuolisiakin kavereita! No onhan mulla noita paljon, mutta ei välttämättä niin "hyvää seuraa".
Vähän aikaa olin "shokissa" kunnes soitin mun oikeelle ystävälle, joka tosiaan on mun True ystävä ja kerroin koko tarinan.
Se heti kertoi oikeet sanat ja sanoi aina olevansa tukena No Matter What ja sai tän huonon fiiliksen pois :) <3 En haluisi ensimmäinen päivä kun, mun poikkis tulee oon surkeena jonkun tyhmän ihmisen kommentista. Haluun viettää laatuaikaa ja nauttia näkemisestä! :)
No mutta tässä sen näkee ketä on oikeesti YSTÄVIÄ ja ketkä ei.


Mulla ei oo kauheesti mitään pahaa sanottavaa tässä postauksessa, muutakun tavotepaino on silti se 50.
SINNE MÄ VIELÄ PÄÄSEN.
Mutta oon pitänyt itseni hyvin kurissa ja oon ihan tyytyväinen tähän asti :)
Mutta ainakun poikaystävä tulee, sillä on tapana tarkkailla mun syömisiä ja muutenki parisuhteessa paljon koti-iltoja + herkkujen kera, mennään ulos syömään jne. Että tähän voi mun ilo loppua, ellen esim. paastoa päivinä jona me EI nähdä niin pysyy painokin kurissa.
Kirjotusvirheitä löytyy varmasti runsaasti, älkää välittäkö :D

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kateus


Aamupaino 56,6. Ei onneksi enempää huh...

Kadehdin niitä ihmisä, jotka jaksavat nostaa oman luultavasti (luisevan) perseensä ylös sohvalta ja lähteä urheilemaan!!

Miten te jaksatte?
Tottakai se motivoi laihtuu lisää jne, mutta minä itse olen laihtunut 20 kg ilman YHTÄKÄÄN lenkkiä tai salia tai edes mitään missä palaisi kalorit?


Onko totta että ei voi laihtua "luisevaan" kuntoon ilman liikuntaa? Muistan kun olin suurikokoinen kävin lenkillä, yritin laihduttaa, tämä ainoastaan nosti painoani, varmaan koska lihakset kasvoi siinä vaiheessa ja söin normaalisti. Ja lopetin sen liian aikasin.
Minä itse en vaan laihtunu liikunnalla vaan täysin ruokavalion vähentämisellä minimiin.


Mutta onkohan tässä mun pienin painoluokka, jonka saavutan kontroloimalla syömistä? Onko teillä omia kokemuksia esim. kutistumisesta suurikokoisesta-laihaan ilman liikuntaa? Mulle on väitetty, että tässä on mun raja ja tosta sä et laihdu enää ellet liiku? En usko! (Olen laiska ku mikä)

Ihmiset esim. jotka eivät saaneet ruokaa kuihtuivat esim. sodan aikana? en usko että he mitään LIIKUNTAA erityisesti jaksoivat nälissään harrastaa.
Ärsyttää ihmiset jotka sanoo ettei voi laihtua olemattomiin ilman liikuntaa, mutta varmasti voi jos vain on tahdonvoimaa.
Mitä mieltä te olette?? Olisi tosi kiva saada vastauksia juuri tähän vastaukseen ja vaikka vähä omia kokemuksia.

Eilen kirjotin pitkän teksin ja arvaa harmittaako kun, se olikin kadonnut (olin varmaan poistanut sen ite)
Kumminkin eilen oli tarkoitus olla syömättä, kaikki meni hyvin 7 asti kunnes pääsin töistä ja söin kaksi pientä proteiinipatukkaa 90 + 140 kcal ja ostin kanacaesar salaatin, joka piti säästää huomiseksi, mutta söin sen illalla!! Missä mun itsekuri on? Ja mietin tollasta Caesar-salaattiakin, paljonkohan siinä on kaloreita, caesar kastikkeen kanssa, aika suuren kokoinen? Eli eilinen saldo on ainakin 230 patukoista ja salaatti veikkaan 400kcal = 630kcal näin arvioiden... vaikka piti olla 0!

No sen huomaa kun on syöny suuren aterian, sen salaatin kuinka maha tottuu jo yhdessä päivässä ravintoon ja seuraavana päivänä on karmiva nälkä, eli juuri nyt kun kirjotan tätä blogia maha kurisee.
Vettä vaan, ja tänään pääsen aikasemmin, joten oon kotonakin aikasemmin enemmän aikaa/tunteja, kauppaanmeno riski, joka varmasti toteutuu.
Mutta ei, tänään EI! korkeintaan viinirypäleitä jotain kevyttä!

Olisi tosi kiva jos kommaisitte tohon liikuntajuttuun, mitä mieltä te olette?

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Siwa

Joo, elikkä pitäis mennä kauppaan, se on aina vaikeeta, pyörit siellä, katot ravintoarvoja, mietit, et otakkaa, otat huoh..

Esim. eilen tein ihan omasta tahdosta lettuja ja söin niitä sitten hunajan kanssa, ja myöhemmin tietenkin kadutti, tai ei oikeestaa niin paljon koska, mulla on sellanen tyyli etten paljon kaloreita laske, en syö kokopäivänä mitään ja sitten seuraavana päivänä on vähän niinkun "oikeus" syödä, koska eilen ei syönyt.
Mutta mä söin eilen ja toissapäivänä ja nyt pitäis kanssa mennä kauppaan ku niin hirvee nälkä..

Ihmettelen kaks päivää sitten söin 2 tuplapatukkaa, isoa, ostin jonkun kermasossellyksen sit jotain kiinalaista purkkiruokaa ja ahmin niitä ku hullu.
En oo koskaan oksennellu, en jotenki pysty, eikä se edes luonnistu multa.

No siks söin näin paljon kun en ollut edellisenä päivänä syöny mitään. Ja vaaka näytti aamulla kumminkin 56,5, olin ihan varma että jotain 58! Ja tänä aamuna 56,7... mut nyt jos jatkan tätä herkkujen syöntiä niin kohta se paino rupee nousee...

Joten valinnan vaikeus mitä ostais kaupasta, ei edes jaksais liikkua vaikka se onki ihan tossa vieressä
 Jotain terveellista, ei lihottavaa, enemmän pelkään hiilareita, kun kaloreita, se tuli sillon karppausdietin aikana..


Vielä 4pvä kunnes nään poikaystävän kuukauden matkan jälkeen, haluisin näyttää mahdollisimman hoikalta enkä turvonneelta ja me sovittiin että, mennään ensin syömään... Niisssä salaattikastikkeissakin on kaikkee paskaa, mut parempi se on ku joku hampurilainen! :D

Oon just niin perso herkuille et mielummin söisin päivässä vaikka karkkia ja thsts it ku ruokaa, pärjäisin niin hyvin, joskus tekee mieli kumminki suolastakin.

Sallituja ostoksia jota voin syödä pelkäämättä: Sieniä, viinirypäleitä, omenoita, kahvia, läckerol pastilleja (persikoita) vaikka ne onki sokeria täynnä, kanaa. Mut just nyt ei tee mieli mitää noista tekee mieli taas vaan kaikkea pahaa.
Mulla on hyvä itsekuri jos päätän, on kausia jollon en syö oikeesti paljon mitään, sit taas on kausia kun ku syön liikaa..
En nyt yhtään tiedä mitä tekisin, jättäiskö koko kauppa reissun välistä, vai ostais vaa omenoita, tykkään kun on suussa kokoajan jotain imeskeltävää, auttaa kun saa jyrsiä, purea jotain koko ajan, esim purkkaa.

No en nyt tiedä mitä teen, söin aamulla jo 2 lettua, jotka tein eilen ni miks söisin vielä?

Sairaan ihana sairaus vai ei?

Alotin tän tänään ja päätin nyt tehdä pohjankin tänään :D

Se mun laihtuminen jatkui, tuli pakkomielle, joka on nyt pahimillaan, kun paino rupes menemään 62 olen suht pitkä 167, olin vielä normaalikokoinen, mutta niin pienessä ajassa tällänen dramaattinen muutos oli liikaa mun jälkihuolto "hoitajalle" joka passitti mut syömishäiriöisten poliklinikalle juttelemaan.


Menin sinne kerran, ne tytöt siellä ei todellakaan ollut sitä mitä minä olin sillon, ne varmaan aatteli mitä toi läskinorsu tekee täällä. Juttelin oikein mukavan naisenkanssa ja kerroin ihan rehellisesti omat ajatukset ja kaikki mitä syön päivässä. Siihen aikaan se oli läckeröl pastilleja ja illalla sellasta pastajuttua, kuvitelkaa PASTA, ihmekkään ku se paino pysyi siinä 62-63 välillä kokoajan..... (tyhmä) täytin sitä ruokapväkirjaa ja palautin sen, niin sitten he totesiva että olen mieleltäni anorektikko ja vielä ei olisi liian myöhäistä aloittaa hoitoa. No mä pelästyin, luulin että tuun vaan puhumaan sinne, mutta sitten mun pitäis jäädä sinne ja ne tytöt oli niin pelottavan näkösiä että, en edes halunnut ajatella moista. Sinne en mennyt enää koskaan..

Jossain vaiheessa mulla tuli hirvee karppausvaihde, et alle 20g hiilareita pvässä, olin tolla varmaan 3kk, ja sain vaan pari kiloa pois.
Käyn kumminki töissä ja mulla on paljon jatkosuunitelmia, haluaisin kouluttautua lisää..
Mulla on pahaa masennusta ollut heti sen 18 vuoden jälkeen, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman mun poikaystävää, jolle voi kertoa kaiken, ja joka auttaa kaikessa, ei koskaan jätä pulaan.
Mutta seki on ruvennu en jaksa sanaakaan kaloreista, en jaksa enää oot hyvä tollasena ja tyylii pakottaa syömään ravintolassa jotain burgereita vaikka haluan salaattia! (tiiän että se tarkottaa hyvää) mutta silti oon sanonu et seki vois ilmasta asiansa vähän nätimmin ja niin de on tehnykki ja luvannut olla tukena ja turvana aina.. Oon tosi helposti masentuva ihminen, mulle on syötetty Venlaflaxii, lopetin sen, tuntu ku olisin turta en tunne mitään, kaikki on vaan sillee aa ok iha sama, tee mitä haluat, ei iloa, e surua.. Lopetin sen ja vitsi mitkä vierotusoireet en enää koskaan halua masennuslääkkeitä.

Oon salaa laihdutellu, mun poikaystävä oli sen kotimaassa kuukauden ja oon saanu painon nyt tippumaan 56 kg, tavote olis 50..

Mulla on maanantaina lääkäri, koska kävin viime vklp terpiassa ja tarvitsen kuulemma psykoterapiaa, sain lähetteen itäkeskuksen psykiatriselle poliklinikalle, mut lähetettiin heti takasin (liian vaikea tapaus sinne )
Sanoin psykiatrille et epäilen et mul on ADHD vaikeuksii keskittyy asioihin ja nyt sit meen maanantaina työterveyslääkäriin ja ne neuvoo mua miten tän psykoterapian kanssa pitää edes edistyy jne..

50 kg haluun sinne viel!



Ps, olisi ihana jos joku kirjottaisi kommentteja niistä sais ihanan mielen!

Voiko Oliviaa kauniimpaa ja sirompaa olla? love it




Alkua...

Sen huomaa kun on asunut kodissa, jossa ruoka tulee melkeenpä nenän eteen ja kaikki on tasapainoista.
Niin sitten kun muutat yksiöön helsinkiin, ei oo ketään joka kokkaa sulle, ja omat kokkaustaidot (kun niitä ei ole) ryhtyy just syömää tälläsiä valmisruokia, mikroon vaan ja suuhun, epäterveellistä, lihottavaa...

Mun sukulaiset, isä, äiti kaikki aina nälvi kuinka pyöreä mä olen ja kuinka mun pitäis laihduttaa, otin nää kaikki asiat itteeni tosi pahasti, no tietenki ja kielsin jotekin kaiken, en halunnut kuviin, ostin liian pieniä vaatteita jne, jotenkin omasta mielestä en ollut lihava, vaikka sisimmässäni tiesin mikä läski olin, en vaan halunnnu myöntää, korkeimmillaan 75 kg!

Jotenki yks kesä, en oo koskaan tykänny edes röökin poltosta, rupesin polttamaan aina sillon tällöin ja jotenkin huomasin sen vähentävän mun ruokahaluja.
Loppujen lopuks ainakun söin, mulla oli tavote laihtua, ja aina jos lautasella oli jotain piti jättää ainakin puolet siitä pois, ja tietenki aina käytin pientä lautasta.. Oli nälkä, mutta jotenki kesän kuumuus ei tuonut samoja ruokahaluja kun ennen.
Samoihin aikoihin tapasin nykyisen poikaystäväni, ollaan oltu n. 3 vuotta. Halusin kai olla kaunis tyttöystävä, joten tää vielä enemmän ponnisteli mua eteenpäin... Mun poikaystävä kun tavattiin olin se hirvee läski oon miettinyt miten se pystyi tykkäämään musta??
Huomasin hänestä olin kaunis sellasena kun olin, ja tiedän itekkin en koskaan ole ollut ruma, olen puoliksi ulkomaalaistaustainen ehkä siitä saa jotai hyviä geenejä ?

No aika kului, ihmiset ihmetteli kuinka oon laihtunut, en huomannut sitä erityisemmin muuten kun sanoilla, ja sit vaatteet rupes roikkumaan. Menin mun sedän luokse vaalle ja huomasin olin puolen vuoden aikana tiputtanut 10 kg, ihan vaan syömällä pieniä annoksia ja tosi vähän... Vaaka näytti sillon 65 ja tietenki se tuntu hyvältä, mutta itsetunto ei pahemmin noussut, koska en tuntenut, enkä nähnyt että olisin laihtunut... Kysyin poikaystävältänikin et oonko sun mielestä laihtunu, ei kuulemma huomannut eroa.
Olinko se sokea vai eikö ne 10 kg nähnyt kukaan muu kun sukulaiset?
Noniin!

Vihdoinkin pitkien vuosien jälkeen pääsin/jaksoin itsekin perustaa oman blogin jonne voin kertoa omista ongelmistani, iloista, kaikesta mitä vaan voi elämässä sattua, tai on sattunut.  Enkä vain lukea toisten. .Oon huomannu kuinka se auttaa kun voi kertoa omista asioista ihmisille ja tietää että, joku voi ehkä samaistua itseensä...Yritän pysyä mahdollisimman anonyymina, nimittäin poikaystävä ei ole kovin innostunut näistä blogien lukemisista, saati sitten oman perustamisesta :)

Näin aloitukseksi kerron vähän historiaa..

Kun olin vasta 9-vuotias minä ja veljeni vietiin parempaan paikkaan asumaan, sijaisperheeseen, pois kaikesta pahasta mitä siiihen aikaan tapahtui meidän elämässä.
Merillä oli turvallinen paikka sedän ja tädin luona, mutta meitä ei päästetty sinne. Veljemme kanssa itkettiin tädin ja sedän perään pitkään, koska he olivat meidän "vanhemmat" kunnes meidätkin erotettiin.
Aluksi muutto tuntui pahalta ja ahdistavalta ja ne kaikki ihmiset oli "pahoja" halusivat vaan huutaa ja jollakin tavalla tehdä meille pahan olon. Siltä se ainaki tuntui.
Vuosien mittaan asiat parani, luottamus kasvoi, uudet kaverit, uusi koulu, normaali tasapainoinen perhe-elämä alkoi.
Siellä asuttiinkin sitten siihen 18-vuoteen asti, kunnes tuli kauhea kiire, hoppu, pakko päästä pois Helsinkiin asumaan omilleen.. Se olikin suurempi muutos mitä olisin voinut kuvitella.