Se mun laihtuminen jatkui, tuli pakkomielle, joka on nyt pahimillaan, kun paino rupes menemään 62 olen suht pitkä 167, olin vielä normaalikokoinen, mutta niin pienessä ajassa tällänen dramaattinen muutos oli liikaa mun jälkihuolto "hoitajalle" joka passitti mut syömishäiriöisten poliklinikalle juttelemaan.
Menin sinne kerran, ne tytöt siellä ei todellakaan ollut sitä mitä minä olin sillon, ne varmaan aatteli mitä toi läskinorsu tekee täällä. Juttelin oikein mukavan naisenkanssa ja kerroin ihan rehellisesti omat ajatukset ja kaikki mitä syön päivässä. Siihen aikaan se oli läckeröl pastilleja ja illalla sellasta pastajuttua, kuvitelkaa PASTA, ihmekkään ku se paino pysyi siinä 62-63 välillä kokoajan..... (tyhmä) täytin sitä ruokapväkirjaa ja palautin sen, niin sitten he totesiva että olen mieleltäni anorektikko ja vielä ei olisi liian myöhäistä aloittaa hoitoa. No mä pelästyin, luulin että tuun vaan puhumaan sinne, mutta sitten mun pitäis jäädä sinne ja ne tytöt oli niin pelottavan näkösiä että, en edes halunnut ajatella moista. Sinne en mennyt enää koskaan..
Jossain vaiheessa mulla tuli hirvee karppausvaihde, et alle 20g hiilareita pvässä, olin tolla varmaan 3kk, ja sain vaan pari kiloa pois.
Käyn kumminki töissä ja mulla on paljon jatkosuunitelmia, haluaisin kouluttautua lisää..
Mulla on pahaa masennusta ollut heti sen 18 vuoden jälkeen, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman mun poikaystävää, jolle voi kertoa kaiken, ja joka auttaa kaikessa, ei koskaan jätä pulaan.
Mutta seki on ruvennu en jaksa sanaakaan kaloreista, en jaksa enää oot hyvä tollasena ja tyylii pakottaa syömään ravintolassa jotain burgereita vaikka haluan salaattia! (tiiän että se tarkottaa hyvää) mutta silti oon sanonu et seki vois ilmasta asiansa vähän nätimmin ja niin de on tehnykki ja luvannut olla tukena ja turvana aina.. Oon tosi helposti masentuva ihminen, mulle on syötetty Venlaflaxii, lopetin sen, tuntu ku olisin turta en tunne mitään, kaikki on vaan sillee aa ok iha sama, tee mitä haluat, ei iloa, e surua.. Lopetin sen ja vitsi mitkä vierotusoireet en enää koskaan halua masennuslääkkeitä.
Oon salaa laihdutellu, mun poikaystävä oli sen kotimaassa kuukauden ja oon saanu painon nyt tippumaan 56 kg, tavote olis 50..
Mulla on maanantaina lääkäri, koska kävin viime vklp terpiassa ja tarvitsen kuulemma psykoterapiaa, sain lähetteen itäkeskuksen psykiatriselle poliklinikalle, mut lähetettiin heti takasin (liian vaikea tapaus sinne )
Sanoin psykiatrille et epäilen et mul on ADHD vaikeuksii keskittyy asioihin ja nyt sit meen maanantaina työterveyslääkäriin ja ne neuvoo mua miten tän psykoterapian kanssa pitää edes edistyy jne..
50 kg haluun sinne viel!
Ps, olisi ihana jos joku kirjottaisi kommentteja niistä sais ihanan mielen!
Sun mies oikeesti rakastaa sua sellaisenaan mitä olet nyt koska kun hän aloitti seurustelun sunkaa sä et ollu sitä mitä sul on nyt ollut tavoitteena! Sä oot kaunis ja hyvä näin ! Ajattele ne ihmkset jotka on ylipainoisa tai ne jotka on niin laihoja ettei kykene nousta sängystäkään! Ja luin yhessä artikkellissa että epäterveellisesti laijduttaminen on hengenvaarallista ja saattaa aiheuttaa pysyvää vammaa :( ethän sä halua sellaista? Paras keino on aloittaa opöimaam rakastamaan itseään on kun heräät aamulla kato peiliin ja hymyile ja sano itsellesi olen hyvä näin ja rakastan itseäni just näin :) kaikki tulee muuttumaan paremmaksi!
VastaaPoistaHelly