Noniin!
Vihdoinkin pitkien vuosien jälkeen pääsin/jaksoin itsekin
perustaa oman blogin jonne voin kertoa omista ongelmistani, iloista,
kaikesta mitä vaan voi elämässä sattua, tai on sattunut. Enkä vain lukea toisten. .Oon huomannu
kuinka se auttaa kun voi kertoa omista asioista ihmisille ja tietää
että, joku voi ehkä samaistua itseensä...Yritän pysyä mahdollisimman anonyymina, nimittäin poikaystävä ei ole kovin innostunut näistä blogien lukemisista, saati sitten oman perustamisesta :)
Näin aloitukseksi kerron vähän historiaa..
Kun
olin vasta 9-vuotias minä ja veljeni vietiin parempaan paikkaan
asumaan, sijaisperheeseen, pois kaikesta pahasta mitä siiihen aikaan
tapahtui meidän elämässä.
Merillä oli turvallinen paikka sedän ja tädin luona, mutta meitä ei päästetty sinne. Veljemme kanssa itkettiin tädin ja sedän perään pitkään, koska he olivat meidän "vanhemmat" kunnes meidätkin erotettiin.
Aluksi muutto tuntui pahalta ja ahdistavalta
ja ne kaikki ihmiset oli "pahoja" halusivat vaan huutaa ja jollakin
tavalla tehdä meille pahan olon. Siltä se ainaki tuntui.
Vuosien mittaan asiat parani, luottamus kasvoi, uudet kaverit, uusi koulu, normaali tasapainoinen perhe-elämä alkoi.
Siellä
asuttiinkin sitten siihen 18-vuoteen asti, kunnes tuli kauhea kiire,
hoppu, pakko päästä pois Helsinkiin asumaan omilleen.. Se olikin
suurempi muutos mitä olisin voinut kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti